Glioblastooma

Glioblastooma (GBM) on keskushermoston kasvaimista yleisin ja pahanlaatuisin. Se saa alkunsa gliasoluista, jotka ovat vastuussa hermoston solujen tukemisesta. Se on nopeasti kasvava, ja sitä voi esiintyä missä iässä tahansa, joskin se on yleisempi aikuisilla. Pahanlaatuisuutensa vuoksi ne ovat kasvaimia, joiden ennuste on huono. Niiden esiintyvyys on hyvin pieni, enintään 2-3 tapausta 100 000 asukasta kohti.

Glioblastooman tarkat syyt ovat tuntemattomia. Se voi kehittyä diffuusista astrosytoomasta tai anaplastisesta astrosytoomasta (sekundaariset glioblastoomat), mutta useimmissa tapauksissa se syntyy de novo, ilman merkkejä aiemmasta kasvaimesta.

Ionisoiva säteily on tällä hetkellä ainoa riskitekijä glioblastoomalle.

Ionisoiva säteily on tällä hetkellä ainoa yksiselitteisesti tunnistettu riskitekijä glia- ja aivokalvokasvaimille. Tutkimukset osoittavat, että jopa pienetkin CRN-säteilyn annokset voivat lisätä gliakasvainten riskiä, ja latenssiaika voi olla jopa 20 vuotta altistumisen jälkeen.

On olemassa muitakin tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa taudin kehittymiseen:

Seuraavat tekijät voivat myös vaikuttaa taudin kehittymiseen:

Koska glioblastoomat voivat kasvaa nopeasti, yleisimmät oireet johtuvat yleensä aivojen paineen noususta. Näitä oireita voivat olla päänsärky, pahoinvointi, oksentelu ja uneliaisuus. Lisäksi voi esiintyä kouristuksia, eteneviä kognitiivisia toimintahäiriöitä, persoonallisuuden muutoksia, käyttäytymisen muutoksia ja muistinmenetystä.

Kasvaimen sijainnista riippuen potilaat voivat saada erilaisia oireita, kuten kehon toisen puolen heikkoutta, muistin menetystä ja/tai puhevaikeuksia ja näkömuutoksia.

Glioblastoomien kehittymistä ei voida täysin ehkäistä, mutta joissakin tapauksissa muutettavissa olevien riskitekijöiden välttäminen voi auttaa vähentämään sitä. Tällä hetkellä ainoa tunnistettu riskitekijä, joka liittyy selvästi näiden kasvainten kehittymiseen, on altistuminen ionisoivalle säteilylle.

Altistuminen tällaiselle säteilylle voi tapahtua eri reittejä pitkin:

• Sisäinen altistuminen: tapahtuu, kun radionuklidia hengitetään, niellään tai ruiskutetaan.
• Ulkoinen altistuminen: tapahtuu, kun radioaktiivista ainetta on ympäristössä.

Tämäntyyppiselle säteilylle altistuvat eniten astronautit (kosmisesta säteilystä), röntgenhoitohenkilöstö, tutkijat ja radioaktiivisten laitosten henkilökunta. Lisäksi lisäaltistusta voi aiheutua jokaisessa röntgentutkimuksessa ja ydinlääketieteellisessä tutkimuksessa.