Parsan hajun havaitseminen

Joidenkin ihmisten virtsassa voi parsan nauttimisen jälkeen havaita erehtymättömän aromin. Kaikilla ihmisillä ei ole tätä kykyä, johon vaikuttaa perimä.

Nenän epiteeli sisältää suuren määrän hajureseptoreita, jotka ovat erikoistuneet hajumolekyylien havaitsemiseen. Käyttämällä erilaisia reseptoriyhdistelmiä ihmiset voivat havaita tuhansia erilaisia hajuja. Eri reseptorityyppien saatavuus määrää, mitä hajuja voidaan havaita vai ei.

Kun syömme parsaa, elimistössä muodostuu rikkiyhdisteitä (metaanitiolia ja S-metyyli-tioestereitä), jotka erittyvät virtsaan ja antavat sille ominaisen hajun. Parsan hajun tunnistaminen virtsassa kuitenkin vaihtelee ihmisten välillä, ja jotkut eivät pysty havaitsemaan sitä. Todennäköisin selitys on, että nämä yksilölliset erot johtuvat spesifisestä anosmiasta (hajuaistin menetyksestä). Spesifisen anosmian aiheuttaa geneettinen vaihtelu hajureseptoreissa, mikä määrittää, onko henkilöllä kyky havaita tiettyjä hajuja, kuten parsan hajua virtsassa. Spesifiset anosmiat ovat yleisiä biologisesti tärkeille hajuille, kuten haihtuville steroidihormoneille, hielle ja ihmisen virtsan hajuille erilaisissa ravitsemustiloissa.

Joillakin ihmisillä tämän tyyppisen hajun havaitsemiseen osallistuvat reseptorit ovat vähemmän toimivia, ja tämä voi olla geneettisesti määrättyä. Itse asiassa useat tutkimukset ovat tunnistaneet geneettisiä variantteja, jotka vaikuttavat kykyyn havaita tiettyjä hajuja. Näitä vaihteluita esiintyy pääasiassa geeneissä, jotka koodaavat hajureseptoreita. Spesifiset anosmiat eivät kuitenkaan ole kaiken tai ei mitään -ominaisuuksia, vaan hajun havaitsemisessa on jatkuvia asteikkoja, ja näin voi olla myös parsan hajun havaitsemisen kohdalla. Jotkut ihmiset ovat herkempiä kuin toiset, havaiten hajun helpommin, kun taas toiset ovat lähes kykenemättömiä havaitsemaan sitä.

Hajuaistin herkkyyskynnys tietyille hajuille, kuten parsan, vaihtelee suuresti yksilöiden välillä, ja tähän ilmiöön voi vaikuttaa geneettisten ja ympäristötekijöiden yhdistelmä.